Ei täst niiv vaa ettippäi pääse, vaiks kui yrittää. Josko viäl laittasis tänne, mite sit lopultas Kiinast kotiuruttii, vaikkei nyy niit kuvii sit voikkaa laittaa, ku ne men “rikki”.
Mää olin hermostunu jo koko erellisem päivän, ku yritettii jakkaa kaikkii kottituatavii matkalaukkuihi sillee, ettei menis ylipainomaksuu lainkkaa, tai jos menee, ni mahrollisimma vähä. Plikan matkalaukkuha meil ol siis tavaroines kans tuatavan, mut ei enää yht henkilöö, jonka “niskoil” sem painom pistäsis. Oltas valla mainioste ilma murhet päästy kottii kolme ihmise toimest. Ja hassuint mum miälest on se, et me menttii kolmel kassil ja tulttii poijes neljäl, et saattii tavaroitte painot täsmäämähä. Käsikassaraha pit saar osa painost, ku isot matkalaukut pit jakkaa sopivaiseste mun ja pojan keske. No, lopult sit poika otti kaks piänint matkalaukkuu ja niist sit heitettii kamaa mun laukkuhu ja käsikassaraha, et saattii paino noin kilon alle sallitun. Siinkohtaa olisisiv voinu hikee pyyhkii ottalt, ku punnittii nää jutut sellasel onnettomal vaa’al, mikä tuntu välil jämähtävä johonki tiättyym painoho. Esimerkkin: poika punnitti ittes, sit annettii matkalaukku sylihi, et saarais selvil, mitä laukku painaa. Juu, mittari nous, mut sikku otettii laukku taas poijes, ni mittarilukema jäi silti viäl siihe samaha, ku laukun kans. Jep!
Sunnuntaiaamul sit herätyskellon soittoho herättii, suihkus käyttii, tehtii loput pakkaukset ja lährettii lentokentäl. Sateine keli ol jo siäl ja suhmuraist. Sopivaste tul viileet, ku me lährettii - käytännös koko viikon ol ollu Kiinan normaaleihi keleihi varsi lämpimät oltavat. Melkkest tunti ajettii, ja menttii sit jonottamaha sisääntsekkauksehe, onneks ei mittää hurjii jonommuarostuksii ollu. Päästii sujuvaste tiskil ja kaik suju siihe ast hyvi, ku pojan matkalaukku jäi piippaamaha. Meijäm pit käyr sit sivus avaamas laukku ja tiätyste sen numerolukkosysteemi ol juuttunu kii, eikä meinattu millää ilveel saar sitä auk. Kyl ol noloo! Mut avautu se sit viimetteks kummiski. Ihmettelivä kuvis näkyvii laserosottimii, mikkä laittova kuiteski sit takasi, ku totesiva, et valo toimii. Ja pojan ostaman zippon ottiva kokonas poijes, vaiks se ol iha tyhjä, ettei ol ollu polttoainet ollukkaa koskaa. Sen meinasiva laittaa roskii, mut isäntä sit pyys sen ittelles, ku sano, ettei hän ol lährös minnekkää. Sai ja anto sit sen meit kuskanneel tyäpaikkas kuskil, joka ol valla ilone täst yllätyksest. Sit taas takasi tiskil, mist saattii vihron matkaliput.
Seuraavaks sit turvatarkastuksehe, misä jouruttii isännäl sit sanomaa hyvästit. Kuski ol ollu tähäs saak mukan, ku halus välttämät kuljettaa mun matkalaukkuu, mut halus sit antaa meil omaa rauhaa, kätteli meijät ja sano heipat ja siirty syrjemmäl. Kyl ol itku lähel, ev voi muut sannoo, mut itteni tuntien, jos olisisin antanu itkun tulla, nii siit ei sit olis helpost loppuu tullukkaa. Lähtöhalit ja -pusut ja heipat ja sim mee hävittii ovist toisel pualel ja isäntä palas kuskis kans kämpil sunnuntaipäivää viättämää enne maanantain töit taas.
Passi- ja turvatarkastukset oliva pitkie jonojem pääs, mut onneks ne jonot sentäs melkose hyvi menivä ettippäi. Täl kerttaa ei matkalaukut piipannu, niinku Turust lähties, vaiks nyy mul ol yhre kameran sijast kaks kameraa, mut joku vaatteis piippas ja jouruin tarkempaa tarkastuksehe, erillisel laitteel, mut siin sit ei enää mikkää mittari heilahtanukkaa. Toi “oviaukko” tais vaa ol tosi herkäl. Miätin, et ei mul mittää muut metallii mukan ollu ku housuis pari koristenappii ja silmälasie sankat. Mut sit oltii jo sisäpualel. Meijäm pit syär aamiaine kentäl ja meinattii, et mennää johonki pikaruakapaikkaha, et ehritää hyvi. Eli siis hampurilaispaikkaha. Eikös se sit ollu ihav valla hitaal pääl. Kaks kassaa toimi, pikkase aikaa kolme - ja jonotettii yli pual tuntii, ennenku päästii tilauksii tekemähä. Sit jo olttii nii hermostuneit, et mää otiv vaa juaman ja poika vet hampurilaisaterian kurkust alas ihav vaa valla hurjal vauhril. Sit ryykästii lähtöportil ja siv vast tajuttii, et meijä lipuis oleva aika o koneeseempääsyaika, eikä lähtöaika. Heh! Ei meil olisis ollu viäl mikkää kiirus syär. No, sit päätettii tuhlat loput rempulat poijes ja kiärrettii niit putiikkei, muttei siäl tuntunu mittää oleva kivan kokost piänt ja halpaa, ni ostettii pari suklaarasiaa vaa. Loput rahat saa sit antaa isännäl tammikuus, ku tulee käymähä, ni saa mukkaas taas.
Ei sit tarvinnu istuu orottamas ollenkaa, ku tultii takasi portil, ni ol jono jo koneesee menos. Ottiva enste loppuosan koneest sisäl ja mehä olttii täl kertaa siäl, ku tulles olttii iha eres. Saattii men ensimmäiste mukan koneesee, putkee pitki päästii menemää, ettei bussil täl kerttaa. Oltii nii viimisii penkkijonos, et meijä penkkie takan ei ollu enää lissää penkkei, vaiks toisen käytäväm pualel ol pari penkkii viäl muutamii rivei meijä jälkkee. Se ol hyvä, ettei tarvinnu varoo penkin kallistuksii tehres, et onks jonkul pöytä esil vai ei, onks siäl juamii vai ei, ja niim poijes päi. Pari vähä häiritteväist asiaa siin paikas ol; et vessat oliva siin nii liki, et sen jono ol välil siin käytäväl meijän kohral ja ne hajut tuliva kans melko ikävin siält huussist matkustamom pualel JA ku matkaha kuuluvat syäminkit ja tarjoilut oliva ohitte, avasiva peräbaarin just sinne meijän taakke. Orottajii siis ol monellaissii välil, ettei meinannu mahtuu pelkil olemaankaa, ku kulkuu ol käytäväl etti- ja taappäi ja simmää pelkäsin, et joku tökkäsee jonkun juamat meijä sylihi, ku ol nii ahrast. Muttei sentää. Ku ei ollu muit murhei, ni pit murehtuu sit tällastki juttuu. Juu, mut näist hualimat tää päivämatka suju valla paremmi ja noppeemma tuntuseste ku meno Kiinaha. Vaiks Hki-Shanghaimatka kesti kahreksise tuntii ja tää tulomatka kymmene, ni jotenki aika kulus paremmi. Tul mont elokuvaa kattottuu, erilaissii pelei pelattuu, lehtiiki luettuu. Pari ateriaa tul, ettei nälissäänkää tarvinnu ol. Näistäki otettii hauskoi kuvii, mut ne ova nyssit vaa muistois.
Hesaski päästii sit putkee pitki koneest kentäl ja meijät ohjattii jatkoyhteyspualel, mis ol taas turvatarkastus. Iso ol jonotus ja tiätty ku oltii koneem peräpääs, ni olttii jonos viimissii. Sit vessas pit käyr ja mentii taas tullihi, ei tullattavaa pualel kylläki, mist päästii kotimaanlentojem pualel. Sit ol kävelyy melkkest kentän toisel pualel. Mul on tullu niimpal nestet lenno aikan, et kenkät puristiva oikkee vaa kunnol, mut käveltävä se ol, et päästii orottamaha Turkuu lähtevää konet, joka melko pia ilmottiki olevas myähäs. Ekaks kymmene minuuttii, sit vartti ja oliskoha lopult sit kakskyt minsaa myähäs lähteny. Varsi tasane ja hiano lento ol kyl, vaiks orotettii yht kokkareist kulkuu myrskyn takii, mitä sillo ol, ku matkal lährettii. Lentokapteeni kuulutti, et pyrkii ottamaa vähä aikaa kii matkal, mukku mennää vastatuulehe, ni näi lyhyel matkal ei kamalaste pääs aikatauluu kuromaha. Ja melkkest aikataulus sit oltiinki Turun kentäl. Matkalaukukki tuliva melkest peräjälkkee ensimmäisin ketjul, et päästii jatkamaa matkaa taas.
Meit oltiinki vastas ja saattii laukut kyytii samantei. Vet ripottel tulemaha ja ol jo pimiää, mut olipa kiva tunne tulla kottii! Meijä iki-ihana “varaperhe” joutu sit melkkest samantein lähtemähä kotimatkalles, ku kaukaa tuliva ja seuraavan päivän ol taas tyä- ja koulupäivä kuitenki. Pikkase ehrittii sentää kuulumissii käymää läpi.
Voi, ku se tuntu ihanalt nukkuu omas sänkys taas! Ol muute tosi kova sänky siäl Kiinas. Meil o suamalaisittai omaki sänky melkose kova, mist olen kyl tykänny, mut rajas kaikel. En tiär, mite isäntä onki tottunu nukkumaa joka yä nii koval ja joustamattomal petil, ettei mittää määrää. Oma koti kullan kallis - ja oma peti varsi sulone!
Tuliaisin tuattii meijä pesuhuaneesee uuret suihkuverhot, ku meil o ain ollu vaikeuksii löytää sopivan kokkossii Suamest. Nee ova ain nii pitkii, et makkaava lattial saak. Nyy o kivamma pituset ja tiätty taas tätä sinist. =oD Tähä olen kovi tyytyväine!
